/
49666-8.txt
2082 lines (1345 loc) · 72.8 KB
/
49666-8.txt
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
111
112
113
114
115
116
117
118
119
120
121
122
123
124
125
126
127
128
129
130
131
132
133
134
135
136
137
138
139
140
141
142
143
144
145
146
147
148
149
150
151
152
153
154
155
156
157
158
159
160
161
162
163
164
165
166
167
168
169
170
171
172
173
174
175
176
177
178
179
180
181
182
183
184
185
186
187
188
189
190
191
192
193
194
195
196
197
198
199
200
201
202
203
204
205
206
207
208
209
210
211
212
213
214
215
216
217
218
219
220
221
222
223
224
225
226
227
228
229
230
231
232
233
234
235
236
237
238
239
240
241
242
243
244
245
246
247
248
249
250
251
252
253
254
255
256
257
258
259
260
261
262
263
264
265
266
267
268
269
270
271
272
273
274
275
276
277
278
279
280
281
282
283
284
285
286
287
288
289
290
291
292
293
294
295
296
297
298
299
300
301
302
303
304
305
306
307
308
309
310
311
312
313
314
315
316
317
318
319
320
321
322
323
324
325
326
327
328
329
330
331
332
333
334
335
336
337
338
339
340
341
342
343
344
345
346
347
348
349
350
351
352
353
354
355
356
357
358
359
360
361
362
363
364
365
366
367
368
369
370
371
372
373
374
375
376
377
378
379
380
381
382
383
384
385
386
387
388
389
390
391
392
393
394
395
396
397
398
399
400
401
402
403
404
405
406
407
408
409
410
411
412
413
414
415
416
417
418
419
420
421
422
423
424
425
426
427
428
429
430
431
432
433
434
435
436
437
438
439
440
441
442
443
444
445
446
447
448
449
450
451
452
453
454
455
456
457
458
459
460
461
462
463
464
465
466
467
468
469
470
471
472
473
474
475
476
477
478
479
480
481
482
483
484
485
486
487
488
489
490
491
492
493
494
495
496
497
498
499
500
501
502
503
504
505
506
507
508
509
510
511
512
513
514
515
516
517
518
519
520
521
522
523
524
525
526
527
528
529
530
531
532
533
534
535
536
537
538
539
540
541
542
543
544
545
546
547
548
549
550
551
552
553
554
555
556
557
558
559
560
561
562
563
564
565
566
567
568
569
570
571
572
573
574
575
576
577
578
579
580
581
582
583
584
585
586
587
588
589
590
591
592
593
594
595
596
597
598
599
600
601
602
603
604
605
606
607
608
609
610
611
612
613
614
615
616
617
618
619
620
621
622
623
624
625
626
627
628
629
630
631
632
633
634
635
636
637
638
639
640
641
642
643
644
645
646
647
648
649
650
651
652
653
654
655
656
657
658
659
660
661
662
663
664
665
666
667
668
669
670
671
672
673
674
675
676
677
678
679
680
681
682
683
684
685
686
687
688
689
690
691
692
693
694
695
696
697
698
699
700
701
702
703
704
705
706
707
708
709
710
711
712
713
714
715
716
717
718
719
720
721
722
723
724
725
726
727
728
729
730
731
732
733
734
735
736
737
738
739
740
741
742
743
744
745
746
747
748
749
750
751
752
753
754
755
756
757
758
759
760
761
762
763
764
765
766
767
768
769
770
771
772
773
774
775
776
777
778
779
780
781
782
783
784
785
786
787
788
789
790
791
792
793
794
795
796
797
798
799
800
801
802
803
804
805
806
807
808
809
810
811
812
813
814
815
816
817
818
819
820
821
822
823
824
825
826
827
828
829
830
831
832
833
834
835
836
837
838
839
840
841
842
843
844
845
846
847
848
849
850
851
852
853
854
855
856
857
858
859
860
861
862
863
864
865
866
867
868
869
870
871
872
873
874
875
876
877
878
879
880
881
882
883
884
885
886
887
888
889
890
891
892
893
894
895
896
897
898
899
900
901
902
903
904
905
906
907
908
909
910
911
912
913
914
915
916
917
918
919
920
921
922
923
924
925
926
927
928
929
930
931
932
933
934
935
936
937
938
939
940
941
942
943
944
945
946
947
948
949
950
951
952
953
954
955
956
957
958
959
960
961
962
963
964
965
966
967
968
969
970
971
972
973
974
975
976
977
978
979
980
981
982
983
984
985
986
987
988
989
990
991
992
993
994
995
996
997
998
999
1000
Project Gutenberg's Pietar Patelin eli Sukkela asianajaja, by Anonymous
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
Title: Pietar Patelin eli Sukkela asianajaja
Ilveilys kolmessa näytöksessä
Author: Anonymous
Translator: Pietari Hannikainen
Release Date: August 10, 2015 [EBook #49666]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIETAR PATELIN ELI SUKKELA ***
Produced by Tapio Riikonen
PIETAR PATELIN eli SUKKELA ASIANAJAJA
Ilveilys kolmessa näytöksessä
Franskasta suomentanut P. Hannikainen.
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
1864.
Painoluvan antanut: G.F. Aminoff
JÄSENET:
Wilhelm, kauppamies.
Waltter, hänen poikansa.
Victor Patelin, asianajaja.
Rouva Patelin.
Henrika, Patelinin tytär.
Bärttylin, tuomari.
Antti, Wilhelmin paimenpoika.
Kati, Patelinin piika.
Kaksi talonpoikaa.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Herra Patelin (yksin). Se on päätetty; ihan tänään, vaikka minulla ei
ole yhtä penniä, minun täytyy saada uusi vaatteus. Todellaki, ihmiset
sanovat oikein, että se on yhdentekevä olla saita tahi köyhä. Ken hiis,
joka näkee minun näissä vaatteissa, tuntisi minua asianajajaksi. Ei,
paremmin voisivat luulla minut koulumestariksi. Siitä on kaksi viikkoa
kun läksin kotikylästäni ja tulin tänne, toivoen täällä menestyä
asioissani paremmin. Ne sensiaan yhäti pahenevat. Tuossa yhdellä
puolellani mulla on naapurina tuttava piirikunnan tuomari, eikä
pienintäkään juttua. Toisella puolella rikas veran kauppias, eikä
penniä millä ostaisin huononkaan vaatteuksen. Voi sinua Patelin parka!
millä sinä nyt tyydytät vaimosiki, joka välttämättömästi tahtoo sinun
naittamaan tytärtäsi. Ken hänestä nyt huolii, nähdessä sinua noissa
rytkissä. Sinun täytyy rumasti käydä toimeen käsin. Niin, jos koettasin
saada velaksi verkasen takin tuon naapurimme Wilhelmin puodista. Kunhan
ma kerran ulkonaisesti näytän rikkaalta mieheltä.
Toinen kohtaus.
Kati. Rouva Patelin. Herra Patelin.
H. Patelin. Vaan tuossa tulee vaimoni piikoinensa, puhellen minun
vaate-asioistani. Saas kuulla mitä he niistä sanovat.
(Syrjäytyy).
R. Patelin. Noh, tuleppas tähän, Kati, minä en voinut sinua puhutella
kammarissani, pelosta että se mieheni rutale voisi kuulla.
H. Patelin. Jopa.
R. Patelin. Sinun täytyy suorastaan sanoa mistä tyttäreni saa ne koriat
vaatteet joissa hän käypi.
Kati. Noh! rouva, isäntähän ne hänelle antaa.
R. Patelin. Isäntäkö! hän ei saa vaatteita itselleenkään.
H. Patelin (syrjässä). Se on totta.
R. Patelin. Minä ajan sinun pois, etkä ole enää Antin morsiankaan, jos
et puhu totta.
Kati. Voi hyvä rouva, kun minun täytyy se teille sanoa. Waltteri,
teidän naapurin, sen riitaan verkakauppian ainoa poika rakastaa mamseli
Henrikkaa ja lahjoittelee sille vähän väliä.
H. Patelin (syrjässä). Tyttäreni ammentaa samasta lähteestä johon
minulla on aikomus mennä.
R. Patelin. Vaan mistä Waltteri saa ne lahjukset? Hänen isänsä on rikas
saituri, mikä hänelle ei anna mitään.
Kati. Kuulkaapas rouva, kuin isät eivät anna lapsilleen mitään, niin
lapset varastavat, se on ihan tavallista ja Waltter tekee muiden
mukaan.
R. Patelin. Noh, vaan miksi hän ei tule tytärtäni kosioimaan.
Kati. Sen hän jo olisi tehnytki, mutta hän pelkää isänsä ei siihen
suostuvan, syystä, jos ette pahastu, että isäntä aina käy niin
huonoissa vaatteissa. Se muka todistaa huonoja asioita.
H. Patelin. Sen minä tahdonki korjata.
R. Patelin. Minä kuulin jotai, pakene pian!
Kolmas kohtaus.
R. Patelin. H. Patelin.
R. Patelin. Noh siinähän sinä olet!
H. Patelin. Tässä!
R. Patelin. Ja miten vaatetettu?
H. Patelin. Niin etten tahdo ylpeillä.
R. Patelin. Vaan pysyä rutaleena, ja minä sanon sen suoraan, sinun
rutaleesi peloittavat kaikki kosiat jotka voisivat tulla tyttärellemme.
H. Patelin. Sinulla on oikein. Ihmiset katsovat esinnä vaatteihin. Minä
tunnustan että nämä tekevät pahaa Henrikalle; ja minulla on sentähden
aikomus tänään pukeutua vähän paremmin.
R. Patelin. Sinäkö pukeutua paremmin! ja millä, jos saan luvan kysyä?
H. Patelin. Siitä sinä et tarvitse päätäsi vaivata; Hyvästi!
R. Patelin. Ja mihin sinä nyt menisit jos saan kysyä?
H. Patelin. Menen ostamaan verkasen vaatteuksen.
R. Patelin. Ostamaan vaatteuksen, ilman rahatta?
H. Patelin. Niin kaiketi. Minkä värisen sinä neuvot sitte minun
ottamaan? Raudanharmaan vainko pimiämmän?
R. Patelin. Noh! Ota sitte min saat, ja minkä löydät sinulle kylläksi
huonon. Minä tahdon puhutella Henrikkaa. Minä sain kuulla asioita jotka
eivät minua kovin hyvitä.
H. Patelin. Jos ken tulee minua kysymään, niin minä olen tuolla
naapurimme puodissa.
Neljäs kohtaus.
Herra Patelin (yksin). Puodin ovi ei ole vielä kiini... minä ajattelen
ettei se haittaisi jos panisin toisen viitan. Paitsi että se peittäisi
vähän näitä ryysyjäni, parempi viitta voisi ehkä antaa enemmän painoa
sanoilleni, joita arvelen puhella herra Wilhelmille voittaakseni
tarkoitustani. Tuossa se onkin poikanensa. Pukeutukaamme pian ja
laittaikaamme järkiään sinne.
Viides kohtaus.
Waltter. H. Wilhelm. (Tulevat ulos puodistansa, kantaen pöydän,
jossa on verkapankko ja pannen sen puodin oven viereen ja
kolme tuolia ympärille joita kantaa puotipoika).
H. Wilhelmi. Puodissa alkaa tulla hämärä. Asettakaamme tämä vähän
enemmän käveliöin näkyville. Istuppas tuohon, Waltteri, minä arvelen
sinun käskeä etsimään paimenen kaitsemaan lampaita, joiden villa
tarvitaan verkaan.
Waltter. Eikös isä sitte tyydy Anttiin, entiseen paimeneen?
H. Wilhelm. En ensinkään, sillä hän minua varastaa, ja minä pelkään
että sinä olet samassa neuvossa.
Waltter. Minä!
H. Wilhelm. Juuri sinä. Minä olen kuullut että sinä rakastelet, en
tiedä mitä tyttöä tässä lähellä ja että sinä sille annat lahjuksia, ja
minä tunnen että sinulla on morsiamena joku Kati, mikä palvelee häntä,
se kaikki vaikuttaa että minä pelkään sinua.
Waltter (syrjässä). Ken hiis sen on hänelle virkkanut. (Kovasti). Minä
vakuutan teille isä, että Antti palvelee meitä hyvin uskollisesti.
H. Wilhelm. Niin sinua, vaan ei minua, sillä tämän kuukauden ajalla,
kun hän läksi entisestä talostansa ja tuli minulle, on minulta hävinnyt
sata kaksikymmentä lammasta; ja se ei ole mahdollista, että niin
vähässä ajassa niitä, miten hän sanoo, niin monta on kuollut kapiin.
Waltter. Taudit raatelevat usein hirviästi.
H. Wilhelm. Niin missä lääkärit niitä auttaavat, mutta lampaille ei ole
lääkäriä. Muuten Antti on olevinansa tuhma pöllö, mutta totuudessa hän
on kavala peto ja suuri konna. Viimenki minä tapasin hänet ihan työssä,
tappamassa lammasta; Minä häntä löin ja käsketän täksi päiväksi
oikeuteen. Kuitenki, ennen kuin asia menee etemmäksi, tahdoin kuulla
jos sinulla on mitä osaa siihen varkauteen, joka minulle näin on
tapahtunut.
Waltter. Voi, isäseni! Kuin minä puuttuisin teidän lampaihinne?
H. Wilhelm. Minä vien sen sitte oikeuteen, mutta tahdon sen ensin
tarkemmin tutkistella. Annappas minulle nuo tilikirjat. (Hän istuutuu,
Waltter noutaa kirjat ja panee pöydälle verkapankon päälle). Hyvä! jätä
minut yksinäni. Jos lautamies tulee minua kysymään, niin kutsuta minua
sisälle. Minä jään tänne vielä odottelemaan ostajia.
Waltter (erikseen). Minä noudan Antin sovittelemaan isääni.
Kuudes kohtaus.
H. Patelin. H. Wilhelm.
H. Patelin (itsekseen). Hyvä, hän on yksinään, lähestykäämme.
H. Wilhelm (lukee kirjastansa). Tilinteko lampaista ja niin edespäin...
Kuusi sataa lammasta, ja niin edespäin --
H. Patelin (itsekseen). Tuo verkapankko, se sopiiki minulle; (kovasti)
nöyrin palvelianne, herra Wilhelm!
H. Wilhelm (nostamatta silmiään kirjasta). Vissisti lautamies jota
pyydätin luokseni! Odottakaa vähän!
H. Patelin. Ei, herra, minä olen...
H. Wilhelm. Vaatteustako? Ostajako sitte, nöyrin palvelianne.
H. Patelin. Ei herra, minä olen asianajaja, jos suvaitsette.
H. Wilhelm. Sellaista minulla ei ole tarvis, hyvästi, hyvästi!
H. Patelin. Minun nimeni ei voi teille olla outo: minä olen Patelin,
asianajaja.
H. Wilhelm. Patelin? Asianajaja? Minä en tunne teitä herra...
H. Patelin (erikseen). Tekeytykäämme siis tutuksi. (Kovasti). Minä
löysin isävainajani paperitöistä velan, joka ei ole maksettu,
ja -- ---
H. Wilhelm. Se ei liikuta minua, minä en ole velkaa kellekään.
H. Patelin. Ei herra, se on ihan vastoin, minun isävainajani jäi velkaa
teidän isävainajalle kolmesataa markkaa, ja ollen rehellinen mies, minä
tulen teille maksamaan.
H. Wilhelm. Minulle maksamaan? Malttakaapas herra: minä muistelen vähän
teidän nimeä. Oikein, minä tunsin ennen sukunne. Te asuitte eräässä
kylässä tässä lähellä. Me olemme myös olleet tuttavat. Suokaa anteeksi!
Nöyrin palvelianne, istuikkaatte, istuikkaatte tuohon. (Kumarteleivat
toisillensa. H. Wilhelm osoittaa tuolia etempänä verkapankosta, vaan
H. Patelin tahtoo lähemmäksi sitä ja istuiksee vihdoin niin).
H. Patelin. Herra...
H. Wilhelm. Niin herra...
H. Patelin (pannen yhden kätensä verkapankon päälle). Jos kaikki jotka
minulle ovat velkaa, olisivat yhtä rehelliset kuin minä maksamaan
velkansa, minä olisin paljon rikkaampi kuin olen, vaan minä en
sentähden voi pidättää vierasta omaisuutta.
H. Wilhelm. Kuinka moni ihminen sitä ei nykyaikana osaa tehdä!
H. Patelin. Minusta se on rehellisen ihmisen ensimäinen toimi maksaa
velkansa, ja minä halasin sentähden nyt kuulla milloin te suvaitsette
ottaa vastaan ne kolmesataa markkaanne.
H. Wilhelm. Paikalla.
H. Patelin. Teidän rahat ovat minulla kyllä valmiiksi luettuna, mutta
teidän tulee saada aikaa valmistaa minulle laillisen kuitin, sillä tämä
velka on lähtevä tyttäreni Henrikan perintörahoista, joista minun
täytyy antaa laillinen tili.
H. Wilhelm. Oikein. Olkoon sitte huomenaamuksi kello viisi.
H. Patelin. Kello viisi, aivan oikein. Minä vaan olen valinnut niin
pahasti aikani, herra Wilhelm, että pelkään nyt teitä hämmentäväni.
H. Wilhelm. Ette ollenkaan: minulla on nyt kaupastani ihan jouto-aika.
H. Patelin. Teillä yksinään on kuitenki suuremmat asiat kuin kaikilla
tämän paikan kauppeilla.
H. Wilhelm. Se tulee siitä että minä teen paljon työtä.
H. Patelin. Ei, ei, se tulee siitä, herra, että te olette lauhkein mies
koko maassa. (Koetellen verkaa). Ompas se oivallinen verka.
H. Wilhelm. Se on jotenki kaunista.
H. Patelin. Te käytätte kauppaanne niin erinäisellä nerolla.
H. Wilhelm. Herra Patelin...
H. Patelin. Niin merkillisellä lempeydellä...
H. Wilhelm. Olkaa, herra Patelin.
H. Patelin. Niin jalolla vapamielisyydellä, joka viehättää kaikki
ihmiset.
H. Wilhelm. Ei, herra!
H. Patelin. Turkanen! Kuin tuo veran väri on suloinen silmille.
H. Wilhelm. Sen minä uskon, sillä se on kastanianväri.
H. Patelin. Kastanianväri! Kauhian ihana! Lyökäämme veto, herra
Wilhelm, että tuo väri on teidän keksimä.
H. Wilhelm. Minun, niin, mutta värjärini avulla.
H. Palelin. Johan minä sen olen sanonut, että tuossa päässä on enemmän
älyä kuin pienessä kylässä.
H. Wilhelm. Noh, noh, noh!
H. Patelin (silittäen verkaa). Mutta on tuo villaki hienointa laatua.
H. Wilhelm. Se on engelskan villaa.
H. Patelin. Sen minä luulinki... mutta engelskasta johtuu mieleeni,
herra Wilhelm, emmekös me ole olleet koulukumppanit?
H. Wilhelm. Maisteri Nikodemuksen luonna?
H. Patelin. Aivan niin. Te olitte kaunis kuin enkeli.
H. Wilhelm. Ne sanoivat niin äitilleni.
H. Patelin. Ja teillä oli hirmuisen hyvä oppi.
H. Wilhelm. Kahdeksantoista vuotissa minä jo luin ja kirjoitin.
H. Patelin. Mikä vahinko kuin ette ruvenneet korkeimpiin virkoihin!
Mene tiedä, herra Wilhelm, jos nyt voisitte hallita koko valtakuntaa.
H. Wilhelm. Kuin joku toinenki.
H. Patelin (katsellen verkaa). Kesken puheenne: minä ajattelin ostaa
tuon väristä verkaa. Sillä jos oikein muistan, niin vaimoni halavoi
minun ostaa itselleni uuden vaatteuksen, ja arvelen sentähden että,
huomenaamuna, kello viisi, tuotuani teille kolmesataa markkaa, voisin
ehkä ottaa tätä verkaaki.
H. Wilhelm. Minä sen sitte säilytän.
H. Patelin (hiljaan syrjässä). Säilytän! Minä en ole sillä autettu.
(Kovasti). Aikomuksessa ostaa tilan, olin tänä aamuna pannut erikseen
tuhat kaksisataa markkaa, joita en arvellut ennen koskettaa, mutta nyt
näen, herra Wilhelm, että te tuletta siitä ottamaan osanne.
H. Wilhelm. Elkää sentähden tilaa jättäkää, saattehan te verkani
ainaki.
H. Patelin. Kyllähän minä sen tiedän, mutta minä en rakasta ottaa
mitään velaksi. No miten minua huvittaa nähdä teidät noin iloisna!
Miten tervet muoto, se on pitkän ijän tunnusmerkki.
H. Wilhelm. Minä voin hyvin.
H. Patelin. Kuin paljon te luulisitte minun tuota verkaa tarvitsevan,
että tietäsin niiden kolmen sadan markan lisäksi panna yhtaikaa veran
hinnanki.
H. Wilhelm. Teille on tarvis... malttakaa. Te tahdotte varmaan täyden
vaatteuksen...
H. Patelin. Hyvin täyden, se tahtoo sanoa, nutun, västin ja kaatiot,
kaikki hyvin pitkät ja välkit.
H. Wilhelm. Siihen kaikkeen teille pitää olla, malttakaas... ummelleen
kuusi kyynärää. Käskettekö minun odottaessani sen nyt leikata.
H. Patelin (erikseen harmitellen). Odottaessako! (Kovasti). Ei herra,
ei vielä, ensin raha kädessä, jos suvaitsette. Minä en osta mitään kuin
käteisellä rahalla. Se on minun tapani.
H. Wilhelm. Se tapa on hyvin hyvä. (Erikseen). Tarkka mies, liian
tarkka.
H. Patelin. Muistatteko vielä, herra Wilhelm, kun kerran söimme yhtenä
iltaista Hotel de Nordissa.
H. Wilhelm. Se oli eräsnä markkina-aikana.
H. Patelin. Aivan niin. Me puhelimme ruuan perästä sen ajan asioista:
kuin kauneita asioita minä silloin teiltä kuulin!
H. Wilhelm. Ja ne te vielä muistatte?
H. Patelin. Minä en muistasi? Te ennustitte jo silloin kaikki mitä
maassamme sittemmin on tapahtunut.
H. Wilhelm. Minä näen asiat hyvin kaukaaki.
H. Patelin. Kuin paljon, herra Wilhelm, te minulta anotte kyynärästä
tätä verkaa?
H. Wilhelm. Katsotaanhan. (Katselee veran pintaa). Toiselle minä sen
möisin kuudesta markasta, vaan teille, herra, minä sen annan viidestä.
H. Patelin (erikseen). Sinä juutalainen. (Kovasti). Se on hyvin
helposta; kuusi kertaa viisi kyynärää, se tekee ummelleen...
H. Wilhelm. Kolmekymmentä markkaa.
H. Patelin. Oikein, kolmekymmentä markkaa, umpinainen luku. Mutta
olkaapas, herra Wilhelm, meidän tulee uudistaa tuttavuutemme, huomenna
te syötte päivällisen minun luonnani, hanhen paistin, jonka minulle
lahjoitti eräs valittaja.
H. Wilhelm. Hanhen paatin! sitä minä hyvin rakastan.
H. Patelin. Sen parempi. Sille päätökselle kättä. (Antavat kättä).
Huomenna päivälliselle. Vaimoni sen valmistaa ihmeellisesti. (Lyöden
kädellään verkaan). Mutta todella sanoen, minun haluttaa saada päälleni
vaatteuksen tuosta verasta. Uskotteko te, jos sen otan huomenaamuna,
että se ehtisi valmiiksi päivälliselle?
H. Wilhelm. Jos ette räätälille anna sen enemmän aikaa, niin hän
vissisti sen turmelee.
H. Patelin. Se olisi suuri vahinko.
H. Wilhelm. Tehkää vielä paremmin. Te sanoitte rahat olevan valmiina.
H. Patelin. Ilmankos minä ajattelisin koko asiaa!
H. Wilhelm. Minä lähetän erään puoti-poikani tuomaan veran teille
kotiin. Nyt muistanki että minulla on leikattu juuri sellainen kappale
kuin teille on tarvis.
(Vetää erilleen sen leikatun kappaleen).
H. Patelin (temmaten kappaleen). Se on hyvin onnellisesti.
H. Wilhelm. Malttakaa, minun täytyy ensin se mitata teidän nähden.
H. Patelin. Hyvä, mutta se on juuri kuin epäilisin teitä.
(Nousee seisalleen).
H. Wilhelm (nousten seisalleen). Antakaa, antakaa, minä lähetän sen
tuomaan, ja te lähetätte takaisin päin siitä mulle maksun.
H. Patelin (erikseen). Maksun? (Kovasti). Ei, ei elkää vaivatko
palvelioitanne. Minulla ei ole kuin pari askelta kotiini. (Tahtoo ottaa
veran ja pitäen siitä aina kiini). Ja kuin sanoitta, niin se joutuu
välemmin räätälille.
H. Wilhelm. Antakaa pojan tulla kerallanne, että minä sitä myöten saan
rahat.
H. Patelin. Elkää vaivatko poikaanne, minä en ole niin suurellinen ja
muuten nyt jo on niin pimeä, ettei se näykään minun kainalostani.
(Ottaa veran ja panee kainaloonsa). Ihmiset voivat luulla tämän
suttu-paperiksi.
H. Wilhelm. Mutta, hyvä herra, minä annan teille kumminki pojan
keralla, että...
H. Patelin. Elkää huoliko mitään, minä sanon se on ihan turha; kello
viisi ummelleen kolmesataa kolmekymmentä markkaa ja päivälliseksi
hanhi. Voi kuin minulla nyt on kiire, hyvästi naapuri, nöyrin
palvelianne (nähden hänen seuraavan) hyvästi, hyvästi.
(Syöksee pikaisesti tiehensä).
H. Wilhelm. Hyvästi, herra, hyvästi!
Seitsemäs kohtaus.
H. Wilhelm (yksin). Sinne se hiis nyt meni minun verkani kanssa, mutta
kello viiteen aamua ei ole pitkä aika. Minä syön päivällisen hänellä,
kyllä hän maksaa, vissisti hän sen maksaa. Mutta katsopas miten
tunnollinen asianajaja, hitto vieköön! jos elinaikanani olen sellaista
nähnyt. Minä vaan kadun että otin niin kalliin hinnan verastani, koska
hän kuitenki maksaa minulle kolmesataa markkaa, joita en tiennyt
kaivatakaan. Sillä minä en vieläkään voi ymmärtää mistä hiideltä se
velka on voinut tulla. Mutta olkoon! Nyt jo onki yö. Arvelen tässä
mitähän tänään tulen voittamaan. Hoi, hoi, tänne!
Kahdeksas kohtaus.
H. Wilhelm ja puotipoika.
H. Wilhelm. Pankaa kaikki puodin ovet ja ikkunat kiini. (Poika kantaa
pöydän ja tuolit puotiin). Mutta katsopas, jos se ei ole tuossa se
Antin hylky, joka varasti minun lampaani.
Yhdeksäs kohtaus.
Antti, käärittyin päin. H. Wilhelm.
H. Wilhelm. Voi se sen varas, kaikki mitä tässä voitan, se lurjus
varastaa minulta pois.
Antti. Hyvää iltaa, isäntä, ja hyvää yötä!
H. Wilhelm. Vielä sinä rohkenet tulla minun eteeni?
Antti. Sentähden, hyvä herra, elkää suuttuko, että monjat herra antoi
minulle paperin, missä muka puhutaan lampaista, oikeudesta ja
manauksesta.
H. Wilhelm. Sinä tekeydyt hyvin tuhmaksi; mutta minä vakuutan sinulle
ettet enää lampaita tapa, muista se!
Antti. Voi hyvä isäntä, elkää toki panettelioita uskokaa.
H. Wilhelm. Vain panettelioita, lurjus! Enkö minä yöllä tavannut sinut
lammasta tappamassa.
Antti. Minun kaulani päälle, isäntä! se tapahtui sentähden ettei se
kuolisi.
H. Wilhelm. Tappaa lampaita etteivät ne kuolisi?
Antti. Niin, kapiin, nimittäin; sillä elkää suuttuko, jos ne kuolisivat
pahaan tautiin, niin ne eivät kelpaisi kellekään, ja sentähden ne
täytyy tappaa ennen kuin ehtivät kuolla.
H. Wilhelm. Ehtivätkö kuolla? petturi! Lampaat joiden villasta minä
teen engelskan verkaa, mistä maksetaan viisi markkaa kyynärä. Suoria
tästä lurjus! satakaksikymmentä lammasta yhdessä kuukaudessa!
Antti. Ne olisivat pilanneet kaikki muutki, minä vannon sen kaulani...
H. Wilhelm. Saathan sen huomena nähdä tuomarin edessä.
Antti. Voi hyvä isäntä, tyytykää nyt siihen että olette minut
tappaneet, niin kuin näette, ja sopikaamme pois, jos lystäätte.
H. Wilhelm. Minä lystään nähdä sinut hirtettynä. (Mennen pois) kuulit
sinä sen?
Antti. Taivas suokaan teille paljon iloa.
Kymmenes kohtaus.
Antti (yksin). Minun täytyy siis mennä saamaan asianajajan,
puolustamaan oikeuttani.
Yhdestoista kohtaus.
Waltter. Henrika. Kati (lyhti kädessä) ja Antti.
Henrika. Jättäkää minut, Waltter. Isäni ja äitini tulevat heti, me
olemme matkalla tätini luo iltaiselle. He ovat käskeneet minun astua
edellänsä, paetkaa nyt heti.
Antti. Pitääkö minun, herra, sammuttaa lyhti?
Waltter. Ei, ei, silloin minä kadottaisin ilon häntä nähdä. Ihana
Henrika, koska nyt olemme sattuneet vastakkain, salli minun, minä
rukoilen...
Henrika. Ei, ei, paetkaa, minua vapisuuttaa.
Waltter. Pelkäättekö te sitä joka teitä niin rakastaa.
Henrika. Minä en pelkää koko maailmassa ketään niin kuin teitä, ja te
tunnette mintähden.
Antti (Antin kanssa etenee Henrikasta). Elä jätä minua, Kati!
Kati. Se on tämä invalidi joka vetää minua kädestä.
Henrika. Jos rakastat minua, Waltter, niin elä ajattele enää minua,
ennen kuin saat siihen isäsi suostumuksen.
Kati (Henrikalle). Antti ja minä olemme päättäneet siinä teitä auttaa.
Antti. Minä jo olen keksinyt hyvän neuvon, joka auttaa, niin pian kuin
minä olen päässyt erilleen jutustani.
Waltter (Antille). Tulkoon mitä hyvänsä, minä pelastan sinun kaikesta.
Henrika. Isäni tulee, paetkaamme kaikki.
(Juoksevat pois).
Kahdestoista kohtaus.
H. Patelin. R. Patelin.
H. Patelin. Noh, eukkoseni, onko tämä verka sinusta hyvä?
R. Patelin. Oivallinen, mutta millä sen maksat. Sinä olet luvannut
huomenaamuna, ja tiedät sinä millainen juutalainen tuo Wilhelm on, se
ei sinulle anna mitään armoa.
H. Patelin. Hänen tullessa, elä ajattele muuta kuin mitä jo olen sulle
sanonut ja miten minua puolustat.
R. Patelin. Minun täytyy se tehdä vasten tahtoani, nimittäin, auttaa
sinua ulos huoneistasi, mutta se mitä olet aikonut tehdä on minusta
nähden hyvin häpäisevää ja sopimatointa rehelliselle miehelle.
H. Patelin. Vaimo parsa, sinä olet hyvin typerä. Mikään ei ole
maailmassa helpompaa kuin olla rehellinen sen, joka kerran on rikas.
Ainoasti köyhälle se on hyvin työläs. Mutta jättäkäämme se kaikki.
Lähtekäämme nyt sisareni luo iltaiselle, ja sieltä palattuamme, vielä
tänäiltana se on paras leikata tuo vaatteus, tapausten varaksi jotka
voivat tapahtua.
R. Patelin. Lähkäämme; mutta minua peloittaa vaan ettei huomisaamuna
käy hyvästi.
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
H. Wilhelm (yksin). Toimellisen miehen tulee aamulla luetella kaikki
työt mitä päivällä aikoo tehdä, katsokaamme mitä minulla tänään on.
Ensiksi, kello viisi minun tulee ottaa kolmesataa markkaa Patelinilta
hänen isävainaansa velkaa. Sitte kolmekymmentä markkaa kuudesta
kyynärästä verkaa, minkä hän minulta otti eilen illalla. Samalla yksi
hanhipaisti päivälliseksi, valmistettu hänen vaimoltansa. Sen perästä
mennä oikeuteen paimentani vastaan niistä kymmenestä tusinasta
lampaita, jotka hän on minulta varastanut. Minä arvelen että siinä on
kyllä. Mutta hiis! Aika jo on ammoin sivuin, eikä miestä vielä näy.
Lähkäämme häntä etsimään. (On lähtemässä mutta palaikse takaisin). Ei,
niin tarkka mies ei unhota lupaustansa. Mutta hänellä on kuitenki minun
verkani ja minä en ole hänestä sen enemmän kuullut. Mitä tehdä? (Vähän
mietittyä). Mutta voisinhan minä olla menevinäni käymään hänellä;
saadakseni sillä tiellä kuulla miten asiat siis ovat. (Kuuntelee
ovella). Luulen että hän paraillaan lukee minulle rahoja; ja minun
nenässäni tuntuu juuri kuin hanhea paraikaa paistettaisi. Annas kun
vähän kolkutan ovelle. (Kolkuttaa ja kuuntelee).
Toinen kohtaus.
H. Patelin (huoneessaan) ja H. Wilhelm.
H. Patelin. Eukko-o-o.
H. Wilhelm. Se on hänen äänensä.
H. Patelin. Avaa ovi, apteekkari tulee -- --
H. Wilhelm. Apteekkaariko? Mitä?
H. Patelin. Joka tuopi oksennus -- -- pul-ve-ria.
H. Wilhelm. Oksennus-pulveriako? Siellä on joku sairasna ja minä en
varmaan oven läpi tuntenut hänen ääntänsä. Kolkuttakaamme kovemmin.
(Kolkuttaa kovemmin).
H. Patelin. Lu-ut-ka! Ku-u-vatus, ava-at sinä?
Kolmas kohtaus.
H. Wilhelm. R. Patelin.
R. Patelin (surkialla ja vienolla äänellä). Ken se niin jyskyttää? Voi,
tekö se oletta, herra Wilhelm?
H. Wilhelm. Minähän se olen. Ja te olette varmaan rouva Patelin.
R. Patelin. Niin olen herra, vaan suokaa anteeksi, minä en tohdi
puhella niin kovasti.
H. Wilhelm. Puhelkaa sitte kuin suaitsette. Minä tulin tapaamaan herra
Patelinia.
R. Patelin. Puhelkaa, hyvä herra, hiljemmin.
H. Wilhelm. Miksi hiljemmin? Minä tulin, kuin jo sanoin, käymään
teillä.
R. Patelin. Vielä hiljemmin, minä rukoilen.
H. Wilhelm. Niin hiljaan kuin tahdotte, mutta minä tahdon häntä nähdä.
R. Patelin (pian itkein). Voi herra kulta, onhan se raukka nyt
nähtävässä tilassa!
H. Wilhelm. Kuin? Mikä häntä on voinut kohdata sitte eilen illan?
R. Patelin. Eilen illanko? Kuin, herra, hän ei ole viikkokauteen
liikahtanut vuoteelta.
H. Wilhelm. Vuoteeltako? Ja eilen illalla hän kuitenki kävi minulla.
R. Patelin. Teilläkö, hän?
H. Wilhelm. Hän, minulla, ja hän oli hyvin iloinen ja hyvällä tuulella.
R. Patelin. Oh, hyvä herra, te oletta vissisti tänä yönä nähneet unta.
H. Wilhelm. Oikein, se ei ole pahasti sanottu. Nähnyt unta! Ja ne kuusi
kyynärää verkaa, jotka hän otti, olenko minä siitäki nähnyt unta?
R. Patelin. Kuusi kyynärää verkaako?
H. Wilhelm. Aivan niin, kuusi kyynärää verkaa, kastanian väristä, ja
hanhipaisti, joka meidän piti syödä päivälliseksi, noh olenko minä
senki nähnyt unta?
R. Patelin. Te olette pahaan aikaan tulleet minua ivaamaan.
H. Wilhelm. Ivaamaanko? sen kattilassa; Minä en ollenkaan ivaa, eikä
minun sitä haluta. Minä vakuutan teille että hän eilen illalla toi
minulta nuttunsa alla kuusi kyynärää verkaa.
R. Patelin. Jospa hän olisi sellaisessa tilassa edes ollut! Mutta
kuulkaapas, herra, hän oli koko eilisen päivän hyvin raivossa, jossa
hän houraili jotai, ja minä luulen sitä kestää vielä nytki.
H. Wilhelm. Oh! menkää helvettiin, te raivootte itse ja minä tahdon
kaiken mokomin hänet nähdä.
R. Patelin. Oh. hyvä herra! se on siinä tilassa, missä hän nyt on, ihan
mahdotoin. Me olemme panneet hänet äsken sohvalle oven viereen,
korjataksemme vähän hänen tilaansa. (Itkein). Te surkuttelette häntä
kun saatte nähdä.
H. Wilhelm. Hyvä, hyvä, minun säälittää, mutta missä tilassa hyvänsä
minä tahdon häntä nähdä eli... (Syöksee ovea kohti).
R. Patelin. Voi, voi, elkää avatkaa, te tapatte minun mieheni. Hän saa
aika-ajoin sellaisen vimman lähteä juoksemaan.
Neljäs kohtaus.
H. Wilhelm. H. Patelin. R. Patelin. (Ovi avautuu, H. Patelin
yöviitassa ja yölakissa juoksee vimmaisena).
R. Patelin. Katsokaapas, nyt se jo on mennyt. Sanoinhan minä sen.
Auttakaa nyt minun saamaan hän jälle paikalleen. Mies parka, lepää nyt
tuossa!
(Hän taluttaa sen istumaan tuolille).
H. Patelin. Ai, ai, minun päätäni!
H. Wilhelm. Todella, miten kurjassa tilassa. Mutta kuitenki, minusta
hän näyttää pian saman näköiseltä kuin illalla, aivan vähän muuttunut.
Jos mä katson lähempää. (Äänellä kuin puhutellaan sairasta). Herra
Patelin, tunnetteko te minua?
H. Patelin (Wilhelm). Ah! hyvää päivää, herra Antolin!
H. Wilhelm. Herra Antolinko?
R. Patelin. Hän luulee teitä apteekkariksi; jättäkää hän.
H. Wilhelm (rouvalle). Minä en tee mitään. (H. Patelinille). Herra
muistatteko te illallisen?
H. Patelin. Minä olen teille säilyttänyt...
H. Wilhelm. Hyvä, hän muistaa kaikki.
H. Patelin. Suuren lasin täynnä vettäni.
H. Wilhelm. Sen kanssahan mulla on tekemistäki!
H. Patelin. Eukko näytä se apteekkarille, että hän saa nähdä jos
minulla on mitä vikaa ureterissä.
H. Wilhelm. Hyvä, hyvä! Mutta herra minä tahdon maksun.
H. Patelin. Jos te voisitte vähän valaista minun tarpeeni, ne ovat --
minä sanon sen teille, ne ovat kovia kuin rauta ja mustia kuin teidän
partanne.
H. Wilhelm. Pa, pa, pa! se on hyvällä rahalla kuin te maksatte.
R. Patelin. Ettekö te näe että häh horisee? Menkää pois!
H. Wilhelm. Turha kaikki.
H. Patelin. Elkää minulle enää antako sellaisia ilkeitä pilleriä; ne
ajaavat minulta sisukset ulos.
H. Wilhelm. Minä soisin että ne ajasivat sinusta ulos minun verkani.
H. Patelin. Eukko, aja, aja pois nuo mustat perhoset ympäriltäni;
(katsellen ylös) katsokaa kuin ne nousevat --
H. Wilhelm (katsoen ylös). Minä en näe siellä mitään.
R. Patelin. Hän hourailee niin kuin jo sanoin, menkää pois.
H. Wilhelm. Lörpötystä! Minä tahdon rahat.
H. Patelin. Ne tohtorit ovat minut tappaneet rohtoillansa.
H. Wilhelm. Nyt hän ei houraile, minä tahdon häntä puhutella. Herra
Patelin!
H. Patelin. Hyvät herrat, minä ajan nyt Homeruksen asiaa.
H. Wilhelm. Homeruksenko?
H. Patelin. Nimittäin Calypson neittä vastaan.
H. Wilhelm. Calypsonko neittä! Ken hiis se sitte on?
R. Patelin. Se oli sellaista kirjaa lukiessa kuin hän kääntyi tautiin.
H. Patelin. Hänen luolansa seinät eivät enää kaikuneet sen suloisesta
äänestä.
H. Wilhelm (erikseen). Mitä hittoja! Olisinko minä pitänyt jotai toista
hänenä!
R. Patelin. Hyvä herra, jättäkää nyt rauhaan se mies raukka.
H. Wilhelm (rouva Patelinille). Odottakaa, hänellä voisi olla joku
välipää; nyt hän katsoo minua ikään kuin tahtoisi jotai sanoa.
H. Patelin. Voi, herra Wilhelm...
H. Wilhelm. Noh, nyt hän minut tunsi. Herra Patelin!
H. Patelin. Suokaa minulle anteeksi -- --
H. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.
H. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä
ollut, ole tullut teillä käyneeksi.
H. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen
illalla, herra...
H. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään
ystävän teiltä ostamaan...
H. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen
ystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on
vaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani.
Sellaisilla perustuksilla...
H. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi
laiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa
H. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot,
konsa minä tanssin...
H. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon
rahat.
H. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois!
(Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea,
kuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä
koiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni!
(Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen).
Varkaita, varkaita!
H. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.
Viides kohtaus.
R. Patelin. H. Patelin.
R. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää
vielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.
(Menee).
Kuudes kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita,
varkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.
H. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani?
Ja mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette,
virkakumppalini!
H. Patelin. Minähän se olen.
H. Bärttylin. Ja noin varustettuna.
H. Patelin. Kun minä luulin.
H. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?
H. Patelin. Minä luulin kuulleni var...
H. Bärttylin. _Militant causarum patroni!_ se on: asianajajat ovat
syypäät sotaan.
H. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän
oveani.
H. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?
H. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.
H. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.
H. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.
H. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.
H. Patelin. Ja ketä vastaan?
H. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.
H. Patelin. Keitä hirtättää.
H. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.
H. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä
olin erehtynyt.
H. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi
kirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.
H. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.
Seitsemäs kohtaus.
H. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on
puhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.
Kahdeksas kohtaus.
Kati. Antti.
Kati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella
päästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin,
joka sen mahtaa.
Antti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja
minä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin
hänelle maksaa.
Kati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet
herra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.
Antti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että
minä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.
Kati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet,
saadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan
naimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.
Yhdeksäs kohtaus.