-
-
Notifications
You must be signed in to change notification settings - Fork 0
/
54883-8.txt
2875 lines (1992 loc) · 111 KB
/
54883-8.txt
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
111
112
113
114
115
116
117
118
119
120
121
122
123
124
125
126
127
128
129
130
131
132
133
134
135
136
137
138
139
140
141
142
143
144
145
146
147
148
149
150
151
152
153
154
155
156
157
158
159
160
161
162
163
164
165
166
167
168
169
170
171
172
173
174
175
176
177
178
179
180
181
182
183
184
185
186
187
188
189
190
191
192
193
194
195
196
197
198
199
200
201
202
203
204
205
206
207
208
209
210
211
212
213
214
215
216
217
218
219
220
221
222
223
224
225
226
227
228
229
230
231
232
233
234
235
236
237
238
239
240
241
242
243
244
245
246
247
248
249
250
251
252
253
254
255
256
257
258
259
260
261
262
263
264
265
266
267
268
269
270
271
272
273
274
275
276
277
278
279
280
281
282
283
284
285
286
287
288
289
290
291
292
293
294
295
296
297
298
299
300
301
302
303
304
305
306
307
308
309
310
311
312
313
314
315
316
317
318
319
320
321
322
323
324
325
326
327
328
329
330
331
332
333
334
335
336
337
338
339
340
341
342
343
344
345
346
347
348
349
350
351
352
353
354
355
356
357
358
359
360
361
362
363
364
365
366
367
368
369
370
371
372
373
374
375
376
377
378
379
380
381
382
383
384
385
386
387
388
389
390
391
392
393
394
395
396
397
398
399
400
401
402
403
404
405
406
407
408
409
410
411
412
413
414
415
416
417
418
419
420
421
422
423
424
425
426
427
428
429
430
431
432
433
434
435
436
437
438
439
440
441
442
443
444
445
446
447
448
449
450
451
452
453
454
455
456
457
458
459
460
461
462
463
464
465
466
467
468
469
470
471
472
473
474
475
476
477
478
479
480
481
482
483
484
485
486
487
488
489
490
491
492
493
494
495
496
497
498
499
500
501
502
503
504
505
506
507
508
509
510
511
512
513
514
515
516
517
518
519
520
521
522
523
524
525
526
527
528
529
530
531
532
533
534
535
536
537
538
539
540
541
542
543
544
545
546
547
548
549
550
551
552
553
554
555
556
557
558
559
560
561
562
563
564
565
566
567
568
569
570
571
572
573
574
575
576
577
578
579
580
581
582
583
584
585
586
587
588
589
590
591
592
593
594
595
596
597
598
599
600
601
602
603
604
605
606
607
608
609
610
611
612
613
614
615
616
617
618
619
620
621
622
623
624
625
626
627
628
629
630
631
632
633
634
635
636
637
638
639
640
641
642
643
644
645
646
647
648
649
650
651
652
653
654
655
656
657
658
659
660
661
662
663
664
665
666
667
668
669
670
671
672
673
674
675
676
677
678
679
680
681
682
683
684
685
686
687
688
689
690
691
692
693
694
695
696
697
698
699
700
701
702
703
704
705
706
707
708
709
710
711
712
713
714
715
716
717
718
719
720
721
722
723
724
725
726
727
728
729
730
731
732
733
734
735
736
737
738
739
740
741
742
743
744
745
746
747
748
749
750
751
752
753
754
755
756
757
758
759
760
761
762
763
764
765
766
767
768
769
770
771
772
773
774
775
776
777
778
779
780
781
782
783
784
785
786
787
788
789
790
791
792
793
794
795
796
797
798
799
800
801
802
803
804
805
806
807
808
809
810
811
812
813
814
815
816
817
818
819
820
821
822
823
824
825
826
827
828
829
830
831
832
833
834
835
836
837
838
839
840
841
842
843
844
845
846
847
848
849
850
851
852
853
854
855
856
857
858
859
860
861
862
863
864
865
866
867
868
869
870
871
872
873
874
875
876
877
878
879
880
881
882
883
884
885
886
887
888
889
890
891
892
893
894
895
896
897
898
899
900
901
902
903
904
905
906
907
908
909
910
911
912
913
914
915
916
917
918
919
920
921
922
923
924
925
926
927
928
929
930
931
932
933
934
935
936
937
938
939
940
941
942
943
944
945
946
947
948
949
950
951
952
953
954
955
956
957
958
959
960
961
962
963
964
965
966
967
968
969
970
971
972
973
974
975
976
977
978
979
980
981
982
983
984
985
986
987
988
989
990
991
992
993
994
995
996
997
998
999
1000
The Project Gutenberg EBook of Sotainen tarina, by Väinö Kataja
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
Title: Sotainen tarina
Kertomus Heinärannalta
Author: Väinö Kataja
Release Date: June 10, 2017 [EBook #54883]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOTAINEN TARINA ***
Produced by Tapio Riikonen
SOTAINEN TARINA
Kertomus Heinärannalta
Kirj.
VÄINÖ KATAJA
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1914.
I
Heinärannalla jauhettiin yhä siitä osuusmeijerin paikasta.
Kokouksia oli pidetty vähä väliä ja yksimielisyyteen oli koetettu
päästä, mutta turhaan. [Toiminta on jatkoa novelliin "Heinärannan
osuusmeijeri".]
Moni jo väsyi, ei saapunut kokouksiin; kun kysyttiin, että mikset
tullut kokoukseen, niin kirosi vastaukseksi. Eikä sanonut välittävänsä
koko hommasta.
Entiset, meijerille sopiviksi katsotut paikat, Kuusimäen Kaisan
lammashaka ja Pikku-Herralan rantavainio, olivat kumpainenkin tulleet
hylätyiksi.
Uutta, sopivampaa paikkaa haettiin.
Aika kului. Vuosi meni, toinen alkoi. Pikku-Herralan rantavainiolla
äkättivät meijerirakennuksen hirret paljaan taivaan alla, ja kivet
painuivat Kuusimäen Kaisan pehmeäpohjaiseen lammashakaan. Meijeriä
käytettiin vuokrahuoneissa, ja suuri ahtaus siellä vallitsi.
Ja kaikille oli nyt selvillä, että oma, ajanmukainen meijeri oli
rakennettava.
Mutta mihin?
Ääniä alkoi kuulua, että rakennetaan Savukylään...
Monta painavaa seikkaa puhui Savukylän puolesta. Matka meijerialueelta
Savukylään oli yhtä pitkä kaikilta suunnilta! Siinä oli jo verraton
etu, niin etteivät toiset päässeet rähisemään siitä, että he joutuvat
liian kauas meijeristä. Toiseksi oli Savukylä likempänä rautatieasemaa,
ja sekin seikka piti ottaa huomioon. Kolmanneksi uskottiin vettä
Savukylässä olevan runsaasti...
Innokkaita miehiä alkoi hommaan ja kulkivat pitkin meijerialuetta,
koettaen taivuttaa mieliä Savukylän puoleen.
Merkillisesti olivatkin ennen jäykät ja itsekkäät mielet pehminneet. Ei
ollut monta vastaanpanijaa. Savukylä sai puoltajia joka puolueesta.
Ainoastaan Mallikylästä kuului napinaa, ja Maaherran Heikki pani jyrkän
vastalauseen.
Ja taas kului aikaa. Mutta joka päivä ja joka hetki osuusmeijerin
tarpeellisuudesta puhuttiin. Missä kaksi ja kolme kokoontui, niin siitä
meijeripaikasta heti alussa puhe tuli ja siihen päättyikin.
Sillä joka viikko saatiin kokea, kuinka paljon vahinkoa jokainen saa
kärsiä huonon ja sopimattoman meijerihuoneiston takia. Voin hintaa
poljettiin ja muistutuksia sateli kuin rakeita. Milloin oli voi
"hapanta", milloin oli siinä "piimänmaku", milloin "kalanhaju", ja
pistemäärät alenivat...
Tilit tulivat yhä huonompia ja maidon hinta laski niin, ettei koskaan
ollut niin alhainen ollut. Sitäpaitsi nousivat kulut hirmuisesti, kun
koneet ja muut kamppeet olivat vähä väliä rempallaan. Sattui päiviä,
ettei separaattori lähtenyt pyörimään mihinkään päin, vaikka
Heinärannan ja Savukylän vankimmat miehet voimansa takaa yrittivät. Ja
milloin halkesi kirnu ja kaikki kerma sinkosi meijerskalle vasten
silmiä ja levisi pitkin meijerin likaista ja lahoa lattiaa.
Jo tuosta surkeudesta piti loppu tulla!
Että pitääkin ihmisten oleman niin tyhmiä, etteivät omaa parastaan
ymmärrä!
Nyt piti saada suuri yhteinen kokous, ja siinä kokouksessa sitten
päätetään, että meijeriä ruvetaan rakentamaan Savukylään.
Savukylää puolsivat nyt kaikki ja sydämestään toivoivat, että viho
viimein oma meijeri rakennetaan.
"Entäs Mallikylän miehet, jotka vastustavat Savukylää?"
"Jos eivät mallikyläläiset tahdo liittyä osuuskuntaan ja jos alkavat
taas jarruttaa, niin saavat jäädä pois!"
Se nyt oli kerrankin viisasta puhetta!
Kymmenen vuotta on jo omaa meijeriä hommattu, -- kymmenenä vuotena on
kokouksia pidetty, mutta paikkaa, johon meijeri rakennetaan, ei vain
löydetä..,
Jaa... se on helvettiä!
Mutta nyt!
Nyt siitä tulee, ja jos ei nyt tule, niin iäksi päiväksi jääpi koko
homma!
Kirkonkylän Kauppila kirjoitti konsulentille kirjeen ja pyysi saapumaan
kokoukseen, josta riippui Heinärannan osuusmeijerin elämä tai kuolema.
Mainitsi kirjeessään, että on hyviä toiveita siitä, että nyt viho
viimein on löydetty meijerirakennukselle paikka, joka miellyttää
kaikkia ja jonka suhteen näyttää kaikilla olevan sama ajatus. Niin että
terve tulemaan, herra konsulentti!
Konsulenttia vähä nauratti, sillä hän tunsi jo ennestään
heinärantalaisten yksimielisyyden. Mutta hän kirjoitti kuitenkin
Kauppilalle vastauksen ja lupasi tulla määräpäivänä...
Ja kokous oli kuulutettu maaliskuun 5 päiväksi; siitä lähetettiin
suullisia ja kirjallisia tietoja kaikille kulmille, jotta kukin saisi
tiedon.
Yksimielisiä oltiin. Erkkilän Anaski ja Mäenpään Ulrikkikin olivat
kaikki entiset unhoittaneet ja innostuneet uudestaan.
"Kun ei ennen ole hoksattu, että Savukylässä sopivin paikka on
meijerille!"
"Niin, kun ei ole hoksattu!"
"Kuka sen viimein nyt huomasi?"
"Niin. Kuka sen lieneekin ensiksi hoksannut?"
Sitä ei tietty, eikähän se pääasia ollutkaan. Pääasia oli se, että nyt
vihdoin oli sopiva paikka löydetty.
Mallikylästä kyllä kuului ääniä, ettei siellä ole niitä, jotka
kannattavat Savukylää, mutta siitä eivät toiset olleet millänsäkään.
Tulkoot kokoukseen vastustamaan, jos tahtovat!
* * * * *
Päivää ennen jo saapui konsulentti.
Hän oli varannut aikaa ottaakseen selvän uudesta meijeripaikasta, joka
oli katsottu Savukylän Ollinvainioon.
Paljon miehiä seurasi konsulenttia, kun hän kokouspäivän aamuna lähti
Savukylän Ollinvainiota tarkastamaan.
Ja kokoukseen saapui lukuisasti väkeä likeltä ja kaukaa ja yksimielisiä
oltiin siitä, että Savukylän Ollinvainio on paras paikka ja kaikille
sopiva.
Ja kokous alkoi. Konsulentti puhui ensin meijeristä yleensä ja
osuustoiminnasta erittäin. Hän selitti esimerkkejä muilta
paikkakunnilta, joille osuusmeijerit olivat hyvinvointia ja
toimintaintoa lisänneet. Ja sitten hän numeroilla todisti, kuinka
suurta vahinkoa heinärantalaiset olivat itselleen saattaneet, kun niin
monen monta vuotta olivat riidelleet...
Kauheita summia olivat! Mutta jokainen myönsi, että niin on.
Sitten sanoi sanansa Ollinvainiosta.
Erittäin sopiva paikka se oli hänenkin mielestään. Verraten ennen
esitettyihin paikkoihin oli Ollinvainiolla monta etua.
Ja koko Savukylä meni takaukseen siitä, että vettä on... että juuri
Ollinvainiossa ovat maailman parhaat vesisuonet...
"Vesi tietysti on pääasia", jatkoi konsulentti. "Mutta kuten kaikki
vakuuttavat on Ollinvainiossa vesi hyvin matalassa ja laadultaan
erinomaista..."
Ja hän puolusti lämpimästi Ollinvainiota ja kehoitti heti ryhtymään
toimeen.
Kenelläkään ei ollut vastaan sanomista. Kokouksen menokin oli hiljaista
kuin kirkossa. Ainoastaan jotkut mallikyläläiset, jotka olivat
saapuneet kokoukseen, poistuivat sieltä synkein silmin ja happamin
naamoin.
Siis vihdoin: Heinärannan osuusmeijeri oli päätetty rakentaa Savukylän
Ollinvainioon! Hurraa!
Kaikki toimihenkilöt valittiin ja rakennushommaan päätettiin ryhtyä
heti.
Iloisesti jutellen kävelivät miehet kokouspaikalta ja siunasivat
sydämessään konsulenttia, joka ystävänä tuli ja rauhaan ja
yksimielisyyteen kehoitti.
Nyt vihdoinkin! Jo monta vuotta oli jauhettu ja riidelty, ja monet
tuhannet, jotka nyt povea lämmittäisivät, olivat menneet kaiken
maailman tietä! Sen onnettoman ja kelvottoman käsimeijerin takia! Niin
toiset.
Mutta Mallikylän miehiin liittyi Pikku-Herrala ja Jauholan Petteri ja
synkkinä miehinä kävelivät.
Mitä parempi oli Savukylän Ollinvainio kuin Pikku Herralan rantavainio?
Siinä on kysymys. Ja mikä oli pohjasyynä siihen, ettei Pikku-Herralaan
meijeriä rakenneta, kuten jo vuosia sitten päätettiin? Herralan
palstalle olivat jo hirret ajetut, siihen oli suurilla kustannuksilla
kaivettu kaivo, josta riittäisi vettä vaikka koko pitäjälle.
Ja Pikku-Herrala, Jauholan Petteri ja mallikyläläiset päättivät, että
kaikki mitä ihmisen voimassa on, he yrittävät, ettei meijeriä
Savukylään rakenneta...
Ja heillä on valtaa ja voimaa!
Ja saadaan nähdä, kuinka käy ennenkuin leikistä luovutaan!
II
Savukyläläiset olivat hyvillään. Meijerirakennus tulisi komistamaan
koko heidän kyläänsä, joka samalla nousisi arvossa. Siitä olisi sitä
paitsi aineellistakin hyötyä joka talolle.
Omilla varoillaan kustansivat he Kaivo-Iisakin naapuripitäjästä
vesisuonia tutkimaan, jotta kaivo osattaisiin kaivaa parhaan vesisuonen
kohdalle. Sillä monen pitäjän viisain kaivonpaikan tarkastaja oli tämä
Kaivo-Iisakki, jonka neuvoa paljon kysyttiin.
Ja Iisakki saapui pian, sillä kiire oli. Rakennushommiin käytäisiin
heti, kun saataisiin kaivon paikka ensin tietoon.
Ollinvainio, joka meijeripaikaksi oli katsottu, oli kylän takana;
sieltä oli loiva myötäle alas kylään, joen törmälle. Ammoisista ajoista
oli Ollinvainiota pidetty taattuna vesipaikkana. Siellä oli lähteitä
viljalti, ja maa oli kovaa ja someroista. Mökkiläisillä, joita
Ollinvainiossa asui paljon, oli jokaisella oma kaivonsa, ja niin
matalassa oli vesi, että kun sylen verran kaivoi kuoppaa, alkoi siihen
pulputa vettä, että kaivaja sai kiirehtiä pois kuopasta. Ja sitten vesi
niin kirkasta kuin viina ja pysyi kesät talvet samanlaisena.
Semmoista vesipaikkaa ei ollut koko Heinärannalla! Ja siihen mökkien
alapuolelle meijerirakennus tulisi!
Jo siinä vain vettä olisi.
Kaivo-Iisakki saapui pajunoksineen ja lausui jo ennenkuin oli
koettanutkaan, että hän näkee jo "maan muodostakin", että vesisuonet
ovat likellä.
Koko Savukylä oli katsomassa Iisakin tarkastusta. Sitä paitsi olivat
läsnä kaikki rakennustoimikuntaan kuuluvat henkilöt.
Oli talvinen päivä ja paksu lumi maassa, mutta Iisakki vakuutti, että
vesisuonet ilmoittavat itsensä _hänelle_ minä vuodenaikana hyvänsä.
Juhlallista oli.
Sillä väkijoukko ympäröi Iisakin niinkuin rippivieraat papin, ja
juhlallisessa äänettömyydessä seisottiin.
Ja Iisakki seisoi hetken kaksihaarainen paju kädessään. Hän oli totisen
ja tietävän näköinen, mulkoili silmillään, supatteli suullaan ja
huiskutteli pajua ilmassa. Väliin loi merkitsevän katseen taivaalle,
väliin taas tuimasti maahan ikäänkuin tahtoen maan läpi nähdä.
Sitten aloitti kokeensa. Etukumarassa lumessa kahlaten ja pitäen
reisiensä varassa molempia pajunhaarukoita rupatteli hän itsekseen...
Silloin nousi paju yhtäkkiä pystyyn. Sen näkivät kaikki ja
hämmästyivät.
Ja Iisakki jätti pajun siihen ja puhui juhlallisesti:
"Tähän paikkaan juuri, jossa tämä pajun oksa on pystyssä, -- tähän
paikkaan juuri kaivakaa kaivonne ja vettä saatte niin runsaasti kuin
ikinä tahdotte..."
Ja miehet ihmettelivät ja pystyttivät pajun viereen pitkän riu'un.
"Ja minä olen tehtäväni tehnyt", sanoi Iisakki. "Ruvetkaa töihin!"
Ja Iisakille maksettiin palkka ja kyydittiin takaisin omaan
pitäjääseen.
Seuraavana aamuna aloitettiin työ.
Ja kova homma alkoi muutenkin. Talvitien veljekset ottivat
urakalla kaivon kaivaakseen, ja siihen tarvittavat hirret aikoi
rakennustoimikunta pian paikalle toimittaa.
Kiire oli ja vauhdissa oltiin.
Ja innostus nousi nousemistaan. Savukyläläiset olivat hyvillään. Jopa
menivät niin pitkälle hyväntahtoisuudessaan, että lupasivat ilmaseksi
siirtää kaikki Pikku-Herralan palstalla olevat rakennushirret
Ollinvainioon, vaikka matkaa oli neljättä kilometriä.
Ainoastaan Säkkijärven Olli pysyi kylmänä eikä aikonut sekaantua koko
rakennushommaan.
Ja kolmen miehen voimalla kaivettiin kaivoa, monella hevosella ajettiin
kaivonkehäpuita, ja liikettä ja hossia tuli yhtäkkiä ennen hiljaiseen
Savukylään.
"Ennenkuin käki kukkuu on jo meijerirakennus kehillä", puhuttiin
hyvillään.
"Epäilemättä! Kaivo on jo puoliväliin valmis!"
* * * * *
Mutta harmissaan ja hammasta purren murjottivat mallikyläläiset ja
Heinärannan Pikku-Herrala ja Jauholan Petteri.
Tämä oli sikamaista osuuskunnan varojen tuhlaamista! Valmis, vesirikas
kaivo oli Pikku-Herralassa! Rakennushirret siinä vieressä ja kivet
likellä, Kuusimäen Kaisan lammashaassa!
Ei ole kuultu, ei nähty hullumpaa yritystä kuin tuo, että aloitetaan
uuteen paikkaan! Tuhlataan osuuskunnan varoja kaivoon, joka tulee
maksamaan satoja! Ja itse meijeri sitten Savukylän Ollinvainioon, joka
on melkein kuin Siperiaa!
Ei sovi!
Vastaan pitää panna, vaikka paita päältä menisi!
Ja vastustajien joukkoon liittyi myöskin Säkkijärven Olli Savukylästä.
Mutta mitä tehdä?
Pikku-Herrala oli asiaa jo kauan miettinyt yhdessä Mallikylän isäntäin
kanssa, mutta eivät vielä olleet mitään erinomaisempaa hoksanneet. Ja
kiire oli. Sillä voisi tapahtua minä päivänä hyvänsä, että
savukyläläiset ajavat roikassa hirsiläjille ja alkavat niitä siirtää
Ollinvainioon! Ja sitten olisi ehkä myöhäistä!
Päivät kuluivat. Alkoi kuulua huhuja, ettei Ollinvainiossa vesi olekaan
niin likellä kuin on luultu ja uskoteltu osuuskuntalaisia. Maa oli niin
kovaa ja kivistä, ettei siitä saatu eräksi kuin pieniä muruja eikä
vettä vielä ollut tippaakaan...
Siitä saivat Pikku-Herrala, Jauholan Petteri ja mallikyläläiset vettä
myllyynsä. Siinähän oli jo mainio pykälä. Ei olekaan vettä Savukylän
Ollinvainiossa!
Kiire tuli. Nyt piti toimia, sillä meijeripaikka riippui nyt hiuskarvan
nokassa!
Mallikylän parhaat isännät kokoontuivat Pikku-Herralaan, ja neuvottelua
ruvettiin pitämään.
"Jos saisimme puolellemme kirkonkylän Kauppilan, Sipillan kylän
Mäenpään Ulrikin ja Erkkilän Anaskin, niin voitto olisi meidän", sanoi
Mallikylän Maaherra.
"Niin olisi", myönsivät toiset.
Mutta Pikku-Herrala, joka oli isoääninen ja liukas mies, tokaisi:
"Minä kyllä saan ne puolelleni, kun selitän asian!"
"Mitä aiot selittää?" kysyivät toiset.
"No sanon, ettei tule vettä tippaakaan!" sanoi Herrala.
Ruvettiin miehissä miettimään ja päästiin siihen tulokseen, että
agiteeraus on parasta. Se auttaa. On se nähty ennenkin, että entiset
päätökset on purettu!
Ja päätettiin, että Mallikylän Maaherra, joka oli viisas ja maltillinen
mies, menisi puheille. Ensin kirkonkylään, sitten Sipillan kylään.
Kautta rantain ja varovasti olisi puhuttava ja selitettävä, että
hullusti käy, jos Ollinvainioon meijeri rakennetaan: vettä ei ole
senkään vertaa, että kasvonsa pesisi...
Ja yksimielisesti päätettiin, että Maaherran on heti lähdettävä
liikkeelle.
Mutta mitä on tehtävä, jos Savukylän miehet tulevat hirsiä
Ollinvainioon noutamaan?
Siinä on kamala kysymys. Ja joku tiesi vielä kertoa, että
savukyläläiset olivat aikoneet nyt aivan heti aloittaa hirsien ajon,
ehkä jo tällä viikolla.
"Niin, eipä tiedä, vaikka jo huomenna tulisivat", sanoi Herrala, kovin
kiusassa.
"Niin, kuinka lienee?"
Paha oli niin, paha näin. Kokouksen päätös oli selvä: hirret siirretään
Pikku-Herralasta niin pian kuin mahdollista Savukylän Ollinvainioon.
"Olisiko mitään pykälää, jonka nojalla voisi kieltää?"
Sitä ei kukaan tiennyt. Mutta yhtäkkiä hoksasi Maaherra ja virkkoi:
"Ei auta muu, mutta nyt on käännyttävä Horsluntin puoleen. Siinä on
mies, joka kaikki tietää ja kaikki ymmärtää..."
Siinä on pelastus! Horslunti kyllä hoksaa, mitä on tehtävä.
Ja Horsluntin puheille valittiin Pikku-Herrala.
"Kyllä tulee asia toimeen", vakuutti Pikku-Herrala, hyvillään
luottamustoimesta.
Pitkään ei jouduttu jaarittelemaan tällä kertaa. Oli kuin hengen hätä.
Heinärannan maailmankuulu osuusmeijeri joutuisi lopultakin Savukylään
-- Siperiaan!
Ja kiireesti lähti Mallikylän Maaherra ajamaan kirkonkylälle ja
Sipillan kylään päin.
Mutta näppärästi oli Pikku-Herralakin liikkeellä. Pesi kasvonsa,
kampasi hiuksensa, vaihtoi paremmat kengät ja pani uuden takin yllensä.
Ja lähti, vinkeästi kävellen ja suu jo valmiiksi aukaistuna Horsluntin
puheille.
Mutta raitilla tuli häntä vastaan Vankkalan isäntä Savukylästä.
"Jahaa! Vai niin", huusi Herrala Vankkalalle jo kaukaa. "No eipä
Ollinvainioon vettä tulekaan... Siinä se on! Eipä tulekaan vettä!
Perhana vie..."
"Elähän nyt niin huuda!" arveli Vankkala. "Vettä on jo niin paljon,
että liikaakin... Tule katsomaan! Oikeaan vesisuoneen osasi
Kaivo-Iisakki..."
"Valehtelet", karjui Herrala. "Ei kuulu olevan noppaakaan..."
"Mene siitä huutamasta!" kiivastui Vankkalakin ja lähti ruunallaan
ajamaan kotokylään päin.
Mutta Herrala kääntyi vielä taakseen ja kysyi huutaen:
"Koska aiotte ruveta hirsiä ajamaan?"
Vankkala kuuli kyllä mitä Herrala huusi, mutta ei vastannut mitään.
Ajeli menemään niinkuin ei olisi mitään kuullut. Herrala rääkäisi
toisen ja kolmannen kerran, mutta Vankkala ei vastannut sittenkään.
Herrala jatkoi matkaansa Horsluntille päin. Kiivain askelin käveli ja
itsekseen höpisi...
Horslunti sattui olemaan kotosalla. Oli kuullut, mitä
meijerirakennuksen suhteen taas puuhataan.
Herrala selitti juurta jaksain, kuinka asiat ovat. Ja sanoi nyt
tulleensa kysymään Horsluntilta, kaikkitietävältä, mitä olisi tehtävä,
ettei hirsiä saataisi liikuttaa...
"Sillä", sanoi hän, "kun kaikille tulee tiedoksi, ettei Ollinvainiossa
olekaan vettä, niinkuin muutamat hölmöt ovat luulleet, niin epäilemättä
kaikki luopuvat kannattamasta Ollinvainiota..."
"Sehän on selvää se", virkkoi Horslunti viisaan näköisenä.
"Mutta jos nyt ennenkuin Ollinvainion päätös on kumottu ehditään hirret
sinne siirtää, niin kuinkahan sitten käy?" kysyi Herrala, silmät
renkaina.
"Mitäpä siinä", sanoi Horslunti, iva suupielessä, "meijeri rakennetaan
tietysti siinä tapauksessa Ollinvainioon..."
Herrala seisoi silmät suurina, seisoi kysyvän ja odottavan näköisenä.
Eikö Horslunti tietäisi pykälää, jonka nojalla voisi kieltää
savukyläläisiä hirsiin koskemasta?
"Eihän niihin ole pakko antaa koskea eikä viedä mihinkään", sanoi
Horslunti.
"Kuinka sitten?" kysyi Herrala, ymmärtämättä mitä Horslunti tarkoitti.
"Ei muuta kuin kiellät, ettei saa koskea... että hirret ovat sinun
maallasi..."
"Mutta jos sittenkin ottavat?" tiedusteli Herrala.
"Ole sinä vaan kovana", neuvoi Horslunti. "Ja jos eivät sanaa tottele,
niin ota kanki käteesi..."
Herrala tuli hyvilleen. Samaa keinoa oli hän itsekin miettinyt.
"No nyt... no nyt... kyllä minä nyt!" hoki hän hyvillään; maksettuaan
palkan Horsluntille hänen neuvostaan lähti hän hyvillä mielin kävellä
viuhtomaan takaisin kotiaan päin.
Oli jo ilta, kun hän saapui kotia.
Hän oli kylällä kuullut huhuja, että Savukylässä oli valmistauduttu
meijerihirsiä noutamaan.
-- Voivat yöllä tulla, ajatteli Herrala ja päätti pitää vahtia.
Ja koko yön oli hän vaatteissaan ja kävi vähä väliä pihalla
kuuntelemassa.
Mutta eivät tulleet, ja aamu alkoi valjeta.
Mutta silloin juuri ajaa hurautti Jaakkolan isäntä Savukylästä ja
käänsi hevosensa hirsiläjälle.
Herrala juoksi kuin riivattu hänen peräänsä.
"Mitä aiot?" tikasi hän, julmasti katsoen ja ääni vihasta vavisten.
"Aion ottaa tästä hirsikuorman ja viedä Ollinvainioon", vastasi
Jaakkola tyynesti.
"Et koske niihin hirsiin!" karjaisi Herrala. "Lappele pian tiehesi!
Hirret ovat minun maallani..."
Jaakkola yritti nostamaan likinnä olevaa hirttä, mutta silloin tarttui
Herrala puukankeen ja uhkasi lyödä pään halki, jos toinen koskee...
Ihmisiä sattui menemään maantiellä ja kaikki seisahtuivat kuuntelemaan
julmaa karjumista ja meuhkaamista.
"Odota, sinä sen tollisko!" sanoi Jaakkola ja lähti niin tyhjin rein
takaisin omaan kyläänsä.
"Eipä uskaltanut koskea", kerskaili Herrala väkijoukolle.
-- Sama komento on muillekin, -- mietti hän kävellessään pihaan.
Mutta levoton hän kuitenkin oli. Levotonna vartoi hän Maaherraa, joka
oli mennyt Sipillan kylään yllyttämään ja jonka oli pian määrä joutua
takaisin.
Mutta Maaherraa ei kuulunut, ja päivä kului illaksi.
Kului iltakin, mutta mitään ei Herrala saanut tietää.
Väsyneenä laskeusi hän myöhään illalla levolle siinä varmassa uskossa,
etteivät savukyläläiset enää uskalla tulla hirsiä noutamaan ja että
Maaherran yllytys kyllä onnistuu...
Ja siihen uskoon hän nukkui.
Mutta hän heräsi aamuvarhaisella siihen, että kuului kulkusten ja
tiukujen helinää hirsiläjiltä, kuului hevosten hirnuntaa ja miesten
kovaäänistä puhelua...
Kauhistuneena hyppäsi hän vuoteesta ja näki ikkunasta kokonaisen
rykelmän savukyläläisiä hevosineen hirsiläjillä. Muutamia kuormia oli
jo pantu ja toisia pantiin miesvoimalla. Savukylän vankimmat miehet
olivat joukossa. Ja he nauroivat ja melusivat kuin juopuneet.
Hirmuinen hätä tuli Herralalle. Ei siihen miesjoukkoon ollut menemistä!
Hän pukeusi nopeasti ja riensi kujalle.
Savukyläläiset huomasivat hänet heti.
"Tulepa nyt tänne kankinesi!" ilkuttiin hänelle. "Tulesta nyt!... Ei
olekaan Jaakkola yksinään."
Ja hirveällä melulla he latoivat hirsiä korkeat kuormat joka rekeen.
"Västinkiin toimitan teidät kaikki!" kiljui Herrala kujalta, mutta ei
uskaltanut mennä likemmäksi.
Ja saatuaan kuormat valmiiksi läksivät savukyläläiset ajamaan
Ollinvainioon päin ja rallattivat mennessään.
Herrala puri hammastaan kujalla ja kiroili itsekseen.
-- Jos olisi pyssy, niin perään ampuisin, -- uhkasi hän.
Hän ehti kuitenkin jo vähän lauhtua pahimmasta vimmastaan, kun näki
Maaherran vihdoinkin palaavan yllytysmatkaltaan. Mutta Maaherra ei
palannut yksin. Hänen reessään istui kirkonkylän Kauppila, ja heidän
perässään ajoivat Mäenpään Ulrikki ja Erkkilän Anaski, näillä
kolmantena Sipillan kylän rikas, Naattala.
Herrala ymmärsi, tulijat nähtyään, että hyvin ovat asiat. Eivät olisi
muutoin nuo miehet yhtyneet Maaherran seuraan.
Herrala riensi jo pihalle vastaan.
"Mitä kuuluu?" kysyi Maaherra.
"Kummia kuuluu", alkoi Herrala kertoa semmoisella vauhdilla, että sylki
suusta roiskui. "Toistakymmentä Savukylän hevosta on käynyt hirsiä
noutamassa... ja lisää taitaa tulla, perhana vie..."
"Voi saakeli!"
Ja Herrala, kerran vauhtiin päästyään, selitti kaikki. Selitti kuinka
hän Jaakkolan kyyditsi kanki ojolla pois hirsien luota. Horslunti oli
neuvonut.
Mutta vieraat nousivat reestä ja niin mentiin miehissä Herralaan ja
ruvettiin miettimään.
"Jos asia niin on, ettei Ollinvainion kaivoon vettä tule, niin onhan
selvää, että rakennushomma on keskeytettävä", sanoi Erkkilän Anaski.
"Selvää on!" myönsivät toisetkin.
Mutta kirkonkylän Kauppila sanoi:
"On kuitenkin otettava selvä siitä, tuleeko Ollinvainion kaivoon vettä
vai ei, ennenkuin taas päätös puretaan."
"Ei sinne tule vettä pennin edestä", huusi Herrala.
Päätettiin, että lähdetään miehissä Ollinvainion kaivoa tarkastamaan,
ja jos havaitaan, että kaivo näyttää vedettömältä, on rakennushomma
heti paikalla keskeytettävä...
Niin päätettiin ja miehissä lähdettiin.
Herralasta Ollinvainioon ei ollut matkaa kuin neljättä kilometriä, ja
pian olivat miehet tämän taipaleen ajaneet.
Kun he saapuivat Ollinvainioon, olivat siellä kaivonkaivajat kovassa
touhussa, vintaten vettä kaivon kuopasta.
Kaikki kurkistelivat kuoppaan, ja Maaherra kysyi:
"Näyttääkö vettä laskevan?"
"Vettä tänne tulee, ettei enää saata kaivaakaan", vastattiin kuopasta.
"Kuluneena yönä oli tullut niin paljon, että koko aamun olemme saaneet
lipota paljasta vettä..."
"Ei suinkaan!" sanoi Herrala.
"Varmaa se on", vastattiin kaivon pohjalta.
Seisoivat siinä mietteissään kukin. Hirret, jotka savukyläläiset olivat
tuoneet, oli asetettu mallikelpoiseen läjään siihen lähelle. Sillä
siihen paikkaan oli itse rakennus rakennettava.
Ja kaivon hirsiä oli valtainen pino.
Miehet miettivät ja rupesivat keskustelemaan.
"Ellei kielletä, ajavat savukyläläiset kaikki hirret tänne
Ollinvainioon", sanoi Herrala.
"Pitäisi olla asiaaymmärtävä mies, joka lausuisi tästä kaivosta
mielipiteensä", arveli kirkonkylän Kauppila.
"Konsulentti sen parhaiten ymmärtää", sanoi Maaherra.
Ja kun hetken vielä puhelivat, niin päätökseksi tuli, että
rakennushomma keskeytetään. Kaivoa ei kaiveta enää eikä hirsiä
liikuteta Pikku-Herralan rantavainiolta ennenkuin konsulentti on
sanansa sanonut.
Ja Maaherra, kirkonkylän Kauppila ja Pikku-Herrala valittiin
toimimiehiksi, jotka konsulentille asiasta ilmoittavat ja pyytävät
kaivoa tarkastamaan.
Savukyläläisille ilmoitettiin, etteivät saa hirsiin koskea, sillä
muutoin heidät hitto perii.
Ja niin erottiin.
III
Hirmuinen hälinä ja meka alkoi nyt kuulua joka haaralta.
Mitä tämä merkitsee, että keskeytetään rakennushomma, kun yksimielinen
päätös on, että meijeri rakennetaan Savukylän Ollinvainioon?
Tämä on kummempaa!
"Ei siitä lopultakaan tule mitään!" sanoivat epäuskoiset.
"Ei ennen kuin on kaksi aurinkoa taivaalla!" sanoivat toiset.
Ja niin jäi kaivon kaivaminen kesken eivätkä savukyläläiset uskaltaneet
enää meijerihirsiin kajota.
Aika kului, kevät alkoi tulla. Konsulentti oli vihdoin ilmoittanut,
että silloin, sinä päivänä, hän saapuu kaivoa tarkastamaan. Ja sitä
päivää odotettiin jännityksellä.
Mutta sillä aikaa tapahtui, että Säkkijärven Olli, jonka talo oli juuri
Ollinvainion kohdalla, joen rantaa likempänä, nousi hirveään vimmaan.
Olli ei kuulunut osuuskuntaan ja uhkasi meijeriä kuin ruttoa. Nyt ne
olivat kelvottomat tehneet hänelle hävyttömän työn! Hän oli käynyt
Horsluntin puheilla neuvoja kysymässä ja Horslunti oli opastanut.
Säkkijärven Olli syytti koko osuuskuntaa siitä, että _mäjerikaivo oli
kaivettu suoraan siihen vesisuoneen, joka juoksi hänen kaivoonsa_. Nyt
oli käynyt niin, että hänen kaivonsa kuivui ja hän lehmineen ja
hevosineen kuolee veden puutteeseen. Olli tulisi vaatimaan ensiksi,
että Ollinvainioon kaivettu kaivo täytetään ja lisäksi vaatimaan
edesvastausta ja korvausta...
Semmoinen oli kanne, jonka Olli sinkosi osuuskuntaa vastaan. Horslunti
oli ennustanut, että siitä tulee semmoinen oikeusjuttu, että siinä
vielä moni maansa ja mantunsa menettää.
Olli itse oli kuin vimmassa ja uhkasi jokaista erikseen ja kaikkia
yhteisesti.
Kauhistus valtasi arimmat. Emännät itkivät ja muutamat isännät
rukoilivat, että pääsisivät pois koko osuuskunnasta, että
keppikerjäläisiksi tässä tulevat köyhimmät sen onnettoman meijeripaikan
takia.
Hirmuinen oli häsy ja hälinä ja sinne tänne arveltiin ja mietittiin.
Mutta julmana miehenä Olli uhkasi, että jahka käräjät tulevat, niin
silloin saavat nähdä, mitä Ollinvainion kaivo osuuskunnalle maksaa.
Vielä tapahtui toinenkin asia, josta myöskin arveltiin koituvan ikävän
käräjäjutun. Savukylän Jaakkola oli haastanut Pikku-Herralaa
_murhayrityksestä_.
Asia oli selvä. Näkijöitä oli ollut paljon. Herrala oli huutaen ja
kiroten seisonut, tukkikanki vankinta lajia lyömäasennossa, Jaakkolan
vieressä ja uhannut lyödä hengettömäksi...
Kymmenkunta ihmistä oli seisonut maantiellä melkein vieressä ja
kuulleet ja nähneet kaikki. Raskas oli siis syytös.
Herrala hätääntyi ja kääntyi Horsluntin puoleen. Mutta Horslunti
ilmoitti kylmästi, että hän jo oli ehtinyt ottaa kantajan, Jaakkolan,
asian ajaakseen eikä siis sopinut, että hän vastaajalle antaisi
neuvoja.
Yhä suurempi hätä tuli Herralalle ja hän päätti kysyä "Pellervosta"
neuvoja, mitä "tänkaltaisessa" asiassa olisi tehtävä. "Lukijain
osastossa" vastasi "Pellervo" aina ja opasti oikealle tielle.
Sieltä oli apua odotettava. Ja koska hän itse oli mainio kirjoitusmies,
istui hän heti kirjoituspöytänsä luo ja kirjoitti:
'Pyydän vastausta, että mitä on tehtävä kun tuo Savukylän Jaakkola
tuli noutamaan meijerihirsiä ja horslunti neuvoi, ettei antaa, joka
olikin selvää kun hirret ovat minun maani päällä, niin minä kielsin
ja Jaakkola kirosi ja haukkui minua rengassilmäiseksi pässiksi ja
vastatkaa saapiko kunnon kansalaista haukkua joka maksaa kaikki
verot, pääsiäisrahasta saakka, jonka kyllä kaikki tietävät, ja oli
aamu varhainen ja eikä niitä ollut näkijöitä muistelen, että oli
hämy, vaan Jaakkola sanoo olleen kuulijoita ja näkijöitä ja
horslunti neuvoi, että lyö kangella, pyyvän ensi numerossa
vastausta toivon menestystä ja pitkää ikää
ystävyydellä
Vantte Pikku-Herrala.
myynyt metsää neljäntuhannen
edestä.'
Hän sulki kirjeen ja kirjoitti osoitteen:
"Pellervon" toimitus,
Helsinki
Etelä-Esplanaadinkatu 2.
Puh. 5673.
Ja läksi itse kirjettään postiin viemään.
Sitten hän rauhoittui, sillä hän tiesi, että "Pellervo" pitää lukijain
puolta pienemmissäkin asioissa, jopa sitten tämmöisessä, josta ei pääse
muutoin kuin västingillä. Siellä on vielä viisaampia miehiä Helsingissä
kuin Horslunti, vaikka Horsluntia luullaan kaikkitietäväksi!
* * * * *
Kun käräjäasioista kuumimmillaan juteltiin ja yhtä ja toista niistä
arveltiin, tuli tieto, että konsulentti saapuukin huomenna.
Silloin unohtuivat molemmat käräjäjutut ja jännitettyinä varrottiin,
minkä lausunnon konsulentti antaa.
Ollin-Mikko, joka näinä vuosina oli sydämessään iloinnut siitä, että
meijeririita jatkui, ja toivonut, että lopussa tulee semmoinen riita,
että osuuskuntalaiset kynsivät silmät toisiltaan ja koko homma hajoaa,
oli nytkin syrjästä seurannut tapauksia. Ja sielussaan iloinnut. Sillä
nämä viimeiset käräjäjutut jo viittasivat siihen, ettei ollut kaukana
se aika, jolloin hänen ennustuksensa toteutuu.
Ja silloin se olisi päättynyt koko meijerihomma.
Mutta ei Mikkokaan kuitenkaan ollut varma vielä. Saattaa tapahtua, että
sittenkin rupeavat rakentamaan Ollinvainioon... Riippui siitä mitä nyt
konsulentti arvelee Ollinvainion kaivosta. Uskooko olevan vettä
riittävästi vai eikö?
Aamulla varhain nousi Mikkokin ylös. Ja vaikka hän olikin päättänyt,
ettei hän mene kuulemaan mitä konsulentti Ollinvainion kaivosta sanoo,
ei hän kuitenkaan nyt pitänyt päätöstänsä.
-- Voinhan sinne kävellä minäkin, vaikkei asia minua liikuta,
puolusteli hän itseään.
Ja hän ajoi partansa ja pesi kasvonsa.
Oli jo kevät. Maantie oli likaisena ja hanki huovehti. Ei luistanut
suksi. Paras oli lähteä kävelemällä.
Kun hän pirtistään tuli ulos, meni siitä ohi Virnemäen Heikki ja
tiedusteli, mihin Mikko oli lähdössä.
"Oli aikomukseni käväistä Anttilassa jaaroja kuohimassa", valehteli
Mikko.
"No tänään kuuluu nyt tulevan konsulentti sitä Ollinvainion kaivoa
tarkastamaan, että onko siinä vettä vai eikö..."
"Soo, soo... vai niin", sanoi Mikko, ikäänkuin ei olisi kuullut koko
asiasta mitään.
"Joo", sanoi Virnemäen Heikki ja ehdotteli Mikolle, että menisivät yhtä
matkaa maantielle asti. Mutta Mikko ei tahtonut tällä kertaa seuraa
Heikistä ja sanoi sen vuoksi, ettei hän vielä lähdekään, ja meni
pirttiinsä takaisin.
Virnemäen Heikki läksi yksin kylälle päin.
Mikko katseli ikkunasta hänen menoaan, ja kun näki Heikin kääntyvän
Haapalaan ja menevän sisälle, lähti hänkin liikkeelle.
Hän kulki Kuusimäen Kaisan lammashaan poikki, aivan likeltä sitä
paikkaa, jossa meijerin kivijalkakivet olivat jo vuosikausia olleet.
Kuinka monta vuotta lienevät jo olleet?
Mikko koetti muistella. Ei muistanut. Varpumäen Manta oli sinä talvena
raskaana tätä nuorinta poikaa Otto Eukeenia, joka nyt jo on vankka
miehenalku...
-- Paljon siitä on aikaa, -- mietti Mikko. -- Ja siitä asti on
riidelty... eikä ole vaan sopivaa meijeripaikkaa löydetty... Näkyvät
nuo kivetkin jo uppoavan maahan... ja siihen kai uppoavatkin, ja tiira
kasvaa päälle.
Tiellä näkyi olevan Savukylään menijöitä sekä jalan että hevosella.
Kun Mikko tuli tielle, tunsi hän, että samassa reessä istuivat
kirkonkylän Kauppila ja Mäenpään Ulrikki ja kuskipallilla Erkkilän
Anaski.
Mikko liittyi jalan kävelijöihin. Siinä oli Pitkärannan vanha
Israelikin menossa Savukylään. Israeli oli totinen kristitty, mutta
huolehti kuitenkin maallisia asioitakin. Mikosta sai hän puhe- ja
matkakumppanin. Mikko, jonka usko ei ollut kylliksi vankka, -- ja sen
Mikko mielellään myönsikin, -- pelkäsi, että Israeli alkaa hänen
sielunsa autuudesta kysellä, niinkuin hänen tapansa aina ennen oli
ollut.
"Sinäkin, Mikko parka, joka seisot jo haudan partaalla, elät synnissä
ja syntiä teet... etkä sielusi autuutta etsi."
Niin oli Israeli Mikkoa joka näkemällä puhutellut.
Mutta jo oli ääni muuttunut Israelinkin kellossa. Ei halkaistua sanaa
puhunut kuolemasta eikä syntein anteeksi saamisesta. Mutta heti alkoi
meijeripaikasta puhua ja näytti niinkuin vanhassa Aatamissa puhuisi.
"Kaiken tämän takana ovat mallikyläläiset, Pikku-Herrala ja Jauholan
Petteri", sanoi hän. "Niistä se on lähtöisin, ja saivat taas koko
osuuskunnan horjumaan, ja meijeri jääpi taaskin rakentamatta. Mutta se
pirullisuus ja oman voiton pyyntö ja tyhmyys ja härkäpäisyys... Ne
miehet ne nyt hajaannuksen tekevät... Tätä ennen olivat Mäenpään
Ulrikki ja Erkkilän Anaski ne, jotka saivat hajaannuksen aikaan... En
ymmärrä, mitä Mallikylän Maaherrakin ajattelee, kun tämmöisen
seisauksen toimitti..."
"Eikö Mallikylän Maaherra ole kristitty mies?" kysyi Mikko.
"Onhan se tunnustuksessa olevinaan, vaan kuinka lienee", vastasi
Israeli ja arveli sitten:
"Näyttää, että tämä meijeririita viepi senkin vähäisen uskon, joka
vielä jälellä on."
"Niin on kuulunut. Sekin Jaakkolan ja Herralan murhajuttu", sanoi
Mikko.
"Jaa, Herra tiesi, mikä siitäkin tulee, jos vaan oikeuteen menevät",
huokasi Israeli.
"Ne ovat äkäisiä miehiä kumpainenkin", sanoi Mikko. "Eivät ne hellitä
kumpikaan. Entä sitten Säkkijärven Ollin juttu?"
"No, Säkkijärven Ollin juttu ei taida olla niinkään vaarallinen",
arveli Israeli.
Hetken päästä sanoi Mikko:
"No, saa kuulla, mitä konsulentti arvelee Ollinvainion kaivosta...
luuleeko olevan vettä riittävästi..."
"Niin, saapi kuulla. Minä puolestani uskon siinä vettä olevan
riittävästi", puhui Israeli. "Olen minäkin käynyt katsomassa. Vettä on.
Parempaa kaivon paikkaa ei löydy Heinärannalta, vaikka kaivaisivat
vielä kymmenen kaivoa. Eivätkä siitä muut ole puhuneetkaan kuin
mallikyläläiset, Herrala ja Jauholan Petteri, joilla on riitelemisen ja
rettelöimisen halu..."
Niin juttelivat Israeli ja Mikko Savukylään päin menossaan.
Mutta kun he saapuivat Rantalan luo, jossa meijeri vuokralla oli,
näkivät he, että pihalla oli tavallista enemmän hevosia ja miehiä. Ja
saivat eräältä muorilta kuulla, että konsulentti oli Rantalassa.
"Mitähän se siellä? Aikooko pitää vielä kokousta?"
He poikkesivat Rantalaan. Israeli poistui siitä Mikon vierestä ja
katosi väkijoukkoon. Mikko näki miehiä menevän meijerihuoneeseen, ja
hän seurasi perässä.
Konsulentti seisoi keskellä lattiaa ja puhutteli meijerskaa. Kuului
tiedustelevan, monenko pisteen voita on saatu tämmöisessä
"sikaläätissä".
Meijerska ilmoitti ja pillahti itkemään niinkuin lapsi, vaikka oli
suuri ja lihava.
"Ei maksa vaivaa olla pahoillaan", lohdutteli konsulentti. "Paremmin
saatte olla iloinen, sillä tämmöisessä huoneessa on mahdotonta saada
hyvää voita... Ja merkillistä on, että olette saanut niinkin hyvää
voita."
Meijerska itkeä nyyhkytti, mutta konsulentti kääntyi nyt isäntien
puoleen ja sanoi:
"Kymmenien tuhansien vahinkoja saatatte itsellenne joka vuosi, kun ette
rakenna itsellenne omaa meijeriä!"
Siitä pääsi hän alkuun ja piti "lennokkaan" puheen.
Piha oli täynnä ihmisiä. Kevätaurinko lämmitti. Konsulentti seisoi
portailla ja siinä puhui. Oli hän nähnyt yhtä ja toista elämänsä
varrella, mutta näin saakelin riitaisia ihmisiä kuin täällä
Heinärannalla on, ei sanonut tavanneensa!
Sitten puhui hän siitä, mikä voima on yhteenliittymisellä, puhui
keskinäisestä rakkaudesta ja rauhasta, sovintoon kehoitti ja rauhaan.
"Riitelemällä pilaatte koko asianne, yhteisen hyvän hommanne", jatkoi
hän. "Olenhan kuullut kamalia käräjäjuttuja olevan tulossa, kuulenhan
omin korvin, kuinka toinen toistaan soimaa..."
Mutta kesken konsulentin puheen astui Erkkilän Anaski esiin ja sanoi:
"Tässä on nyt kysymys siitä, onko Ollinvainion kaivossa riittävästi
vettä... Sillä minä muistelen konsulentin sanoneen ja erityisesti
maininneen siitä, että on ensimmäiseksi katsottava se seikka, että
vettä on riittävästi... Ettei kävisi täällä meilläkin niinkuin kuuluu
käyneen Kempeleessä, että kahdeksan kaivoa on kaivettu eikä sittenkään